Meitä on kolme pariskuntaa ja olemme tunteneet toisemme jo vuosia. Saimme idean kokoontua lauantaiaamuisin johonkin Porvoon keskustan kahviloista vaihtamaan kuulumisia. Ensimmäinen kerta oli ennen Joulua ja sovimme paikaksi Cafe Cabriolen keskeisellä paikalla torin laidassa.

Tilaisuus sai nimekseen Kympin kaffet. Ei me ihan kymmeneltä aloiteta mutta yhdennellätoista tunnilla kuitenkin. Ei aikaisemmin koska päivä on alkanut jo aikaisemmin aamulla spinning- ja kuntosaliharjoittelulla. Ei siis voi puhua ihan aamukahvista.

Noin tunti siinä viihdytään, nautitaan kahvilan antimista ja toistemme seurasta. Sopiva aika.

Ei sitä yhdessä ja samassa kahvilassa viitsi kovin montaa kertaa peräkkäin käydä. Niinpä vaihdettiin toiseen ja sitten taas. Kahviloissa on eroja, niitä myös löydettiin ja vertailuja tehtiin. Virisi ajatus blogista.